Tervetuloa verkkosivuilleni!

Olen Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu sekä tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Jyväskylän kaupungista.

Keski-Suomen liitossa toimin maakuntahallituksen jäsenenä sekä maakuntavaltuutettuna.

Tulin 2017 kunnallisvaaleissa valituksi 4. kaudelle kaupunginvaltuustoon äänimäärällä 438.

Näille sivuille on koottu blogini, twitter-tiedot, vaalitavoitteeni sekä sekalaisia taustatietoja allekirjoittaneesta ja poliittisesta toiminnastani. Tervetuloa mukaan rakentamaan yhteistä kotikaupunkiamme, sivistyskaupunki Jyväskylää!

Jaakko Selin

Jaakko Selin

Jaakko Selin ja Ben Zyskowicz

Päätimme Benkun kanssa tunnustaa väriä. Ben Zyskowicz ehti mukaan Kokoomuksen kampanjointiin ja JYPin peliin helmikuussa 2017.

Olen 40-vuotias syntyperäinen jyväskyläläinen ja perheeseeni kuuluu puoliso sekä 1,5-vuotias tytär. Yrityksessäni musiikki- ja tapahtuma-alalla olen toiminut toisena yrittäjistä vuodesta 2000 lähtien.

Tällä hetkellä olen Jyväskylän tarkastuslautakunnan puheenjohtaja sekä kaupunginvaltutettu. Yhteensä olen toiminut Jyväskylän kaupungin luottamustehtävissä yli 20 vuotta, eli 8 vuotta opetuslautakunnassa ja yli 12 vuotta kaupunginhallituksessa sekä valtuutettuna. Toimin myös maakuntavaltuutettuna sekä maakuntahallituksen jäsenenä.

Koulutukseltani olen tradenomi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta (Tiimiakatemia), vuosimallia 2001. Ylioppilaaksi kirjoitin vuonna -96 Jyväskylän Lyseon lukiosta.

Omaksi iloksi olen suorittanut kaupallisia opintoja Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa, pääaineena yrittäjyys. Tarkoituksena on palauttaa gradu kun tyttären hoito sen sallii ja sen myötä suorittaa kauppatieteiden maisterin tutkinto (KTM) valmiiksi.

Asun perheeni kanssa Kukkumäen alueella, keskussairaalan lähettyvillä ja olen tietääkseni ainoa kaupunginvaltuutettu alueelta. Tällä hetkellä iso osa ajastani menee kotitoimistossa työskentelyyn sekä pienen tytön kanssa, mikä on varsin mieluisaa vaihtelua.
Myös vanhempani asuvat Jyväskylässä, muuten sukujuuret johtavat Saarijärven ja Jämsän suuntaan.

Minulta löytyy rohkeutta tehdä tarvittaessa vaikeitakin ratkaisuja joita ikävä kyllä olen matkan varrella myös joutunut tekemään.

Kantava teemani on valinnanvapaus ja tähän olen perustanut päätöksentekoni.

Lue harrastuksistani

Harrastukset ovat moninaiset, mutta epäsäännölliset. Pidän kulttuurista ja olen aikanaan ehtinyt olemaan kahdeksan vuotta teatterien näyttämön puolella. Nykyisin tosin katsomossa, kun ei aika riitä kaikkeen. Musiikkikeikat ovat erittäin mieluisia, sillä livemusiikki on aina ollut lähellä sydäntäni. Olkoon kyseessä sitten rock tai sinfonia.

Jaakko Selin Harrastuket

Tyttäremme on jo alle vuoden ikäisenä ehtinyt myös JKU:n arvokisoihin Harjulle. Täällä viihtyi koko perhe.

Eri urheilulajit ovat tulleet tutuiksi ja käyn ahkerasti seuraamassa monia urheilulajeja, amerikkalaisesta jalkapallosta jääkiekkoon tai pesäpalloon. Myös golf kuuluu valikoimaan.

Historia on yksi kiinnostuksen kohteistani ja siihen liittyen varsinkin historialliset strategiapelit kuuluvat mieluisiin harrastuksiin, ajan salliessa. Matkustelu etenkin historiallisesti mielenkiintoisiin kohteisiin kelpaa mieluummin kuin rantaloma.

Mieluisa tapa rentoutua perhearjen lisäksi on hyvän kirjan, mukavan tietokone- tai lautapelin sekä ystävien seurassa.

Teemojani kunnallisvaaleissa 2017

Olen toiminut Jyväskylän kaupungin luottamustehtävissä yli 20 vuotta, joista viimeiset 12 vuotta kaupunginhallituksen jäsenenä ja neljä viimeisintä myös 1. varapuheenjohtajana. Aiemmin olen toiminut Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajana ja kunnallisjärjestön puheenjohtajana.

Jatkan nöyrin mielin työtäni Jyväskylän kaupunginvaltuustossa Kokoomuksen pitkäaikaisimpana valtuutettuna. Olen valmis kantamaan vastuuta myös tulevaisuudessa, niissä tehtävissä mitä valtuusto on minulle päättänyt.

Ohjenuorani päätöksenteossa on edistää koko Jyväskylän etua, en harrasta ”kyläpolitiikkaa”.

“Minun Jyväskyläni on koulutus-, kulttuuri- ja liikuntakaupunki, jossa harjoitetaan edistyksellistä elinkeinopolitiikkaa ja kaupunkilaisella on vapaus valita.”

Yleistä

Jyväskylän kilpailukykyä on seurattava kansallisella ja kansainvälisellä tasolla sekä vertailukelpoisten kaupunkien ja seutukuntien sarjassa. Jyväskylän seudun menestys on koko maakunnan etu. Jyväskylä oli EK:n kuntarangkingissa 2017 suurin nousija, ja tavoitteena pitää olla mitalisijat lähivuosina. Parannettavaa löytyi esimerkiksi mahdollisuudesta osallistua kuntapalveluiden tuottamiseen, eli yksityistä palveluntuotantoa on lisättävä.

Kuntaliitosten osalta olen valmis selvityksiin vain, jos naapureilla on halua liittyä Jyväskylään. Keskitytään nyt Jyväskylän asioiden hoitamiseen ja kaupungin veronmaksajien edun turvaamiseen SOTE-uudistuksessa.

Valtuutettujen päätöksentekovaltaa on vahvistettava arvioimalla erilaisten kuntayhtymien tarpeellisuutta. Tämä kysymys tulee automaattisesti eteen SOTE-uudistuksen yhteydessä.

Tuleva SOTE-uudistus on suurin muutos kuntien historiassa. Koko sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät kunnista pois, joten tämän vuoksi keskityn siihen mitä kuntiin tämän jälkeen jää. Keskeisinä koulutus, maakäyttö ja elinvoimapolitiikka.

Seuraavat asiat ovat joitakin esimerkkejä, miten suhtaudun neljän vuoden aikana eteen tuleviin asioihin.

Ota suoraan yhteyttä, jos haluat tarkemmin tietoja jostakin asiasta.

1. Jyväskylän talous

Jyväskylän talous on saatu tasapainotettua suurella työllä ja vaikeilla päätöksillä. Vuoden 2017 talousarvio on ylijäämäinen, velka lyhenee ja vuosikate kattaa poistot. Eli talousarvio on tasapainossa eri mittareilla. Myös ennakkotiedot 2016 tilinpäätöksestä kertovat hyvää konsernitasollakin.

Lue lisää

Talous on pidettävä tasapainoisena tulevina vuosina, ja velkaa on maksettava pois ennen korkojen nousua. Olemme nostaneet veroja niin usein, että siihen ei enää ole mahdollisuutta. Tästä on tarkemmin blogissani.

En kannata verotuksen kiristämistä.

SOTE-uudistuksesta emme vielä tiedä mitä se taloudellisesti kaupungille merkitsee. Varmaa on, että ”puolet” kaupungin taloudesta eli sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakunnille ja paras turvamme muutoksessa on terve kuntatalous.

Olen valmis ottamaan avuksi nykyistä enemmän kuntalaisten valinnanvapautta ja yksityistä palvelutuotantoa. On lisättävä palvelusetelillä tapahtuvaa ihmisten omaa valinnanvapautta sekä kilpailutettava isompia kokonaisuuksia. Jyväskylässä on hyviä kokemuksia esimerkiksi Tikkakosken ja Korpilahden alueen terveyspalveluiden kilpailuttamisesta. Oman tuotannon kustannukset on tärkeää tunnistaa ja saada läpinäkyviksi. Hoitoon on päästävä silloin, kun tarvetta on.

Kuntalaki tuo kuntakonsernien merkityksen entistä suuremmaksi tulevaisuudessa. Konserniohjauksen toimivuus on tulevan valtuustokauden painopistealueita.

2. Valinnanvapauden ja välittämisen puolesta

Valinnanvapaus on arvo, jonka pohjalle päätöksentekoni perustan.
Yhteiskunnan pitää tarjota puitteita ja mahdollisuuksia, mutta sen pitää myös luottaa ihmisen omaan valintaan. Mikä sopi jollekin, ei välttämättä sovi jollekin toiselle. Tämän vuoksi kannatan valinnanvapautta lisäävää politiikkaa – oli kyse kaavoituksesta, terveyspalveluista tai jostakin muusta, kuten palveluseteleiden käytöstä.

Lue lisää

Koko Jyväskylän kaupunkia eli urbaania taajamaa sekä haja-asutusaluetta on kehitettävä ja palvelutuotantoa uudistettava. Valinnanvapauteen liittyy, että joku haluaa asua kerrostalossa kaupungin keskustassa, toinen taas rauhaisammalla maaseutualueella omakotitalossa.

Esimerkkinä seniorikansalaisten palveluista omaishoitajan tekemä korvaamattoman arvokas työ on monille ensisijainen valinta läheisen ihmisen hoitamisessa. Toinen taas saattaa haluta palveluasumisen piiriin. Molempia hoitomuotoja pitää kehittää yhteistyössä omaisten, yrittäjien ja kolmannen sektorin kanssa.

Vastuuta omasta elämästä

Valinnanvapauden hintana ihmisen täytyy ottaa itse enemmän vastuuta elämästään. Yhteiskunnan selän taakse ei saa piiloutua eikä välittämistä voi ulkoistaa. Esimerkiksi lapsen kasvattamista ei saa siirtää yhteiskunnan tehtäväksi, vaan kotien on kannettava vastuunsa ja yhteiskunnan tehtävä on tukea nuoren elämää luomalla mahdollisuuksia.

Jokaisella on inhimillisiä velvollisuuksia toisia kohtaan, oli kyseessä sitten lähimmäisemme tai muut ihmiset. Vastuullisuus ja yhteisvastuu mahdollistavat myös vapauksia tulevaisuudessa.

Lapsiperheet tarvitsevat yksinkertaista yhteiskuntaa

Palvipäivät Korpilahdella.

Lapsen syntyessä perheen aika on kortilla. Tämä on käynyt minulle varsin selväksi viimeisen vuoden aikana. Ruuhkavuosina ei ole helppoa hoitaa asioita virka-aikaan tai perehtyä yhteiskunnan säädöksiin.

Kaupungin palveluiden on oltava helposti löydettävissä ja sähköisen asioinnin sekä viestinnän käyttöä on merkittävästi parannettava. Se luo perheille mahdollisuuden olla yhteydessä ammattilaisiin heille sopivana hetkenä, sillä lapsi ei kysele sopivaa aikaa.

Lapsen hoitomuodoissa on jatkossakin oltava eri vaihtoehtoja perheiden oman valinnanvapauden edistämiseksi. Yhdelle perheelle sopiva ratkaisu ei varmasti ole toiselle paras.

3. Laadukas opetus, monipuoliset liikuntamahdollisuudet ja tasokkaat kulttuuripalvelut kuuluvat sivistyskaupunkiin

Koulutus on Jyväskylän ydin ja tulevaisuuden kuntien tärkein tehtävä. Sivistyskaupungista tulee löytyä koko koulutusketjumme aina varhaiskasvatuksesta tohtorintutkintoon asti, mieluusti myös englanniksi.

Minun Jyväskyläni on aina ollut sivistyskaupunki.

Lue lisää

Perusopetus ja varhaiskasvatus

Meidän on taattava koululaisille ja henkilökunnalle terveet sekä turvalliset tilat.
Laadukkaan ja tuloksellisen koulutuksen, jota tarjotaan mieluummin enemmän kuin valtakunnan minimi edellyttää, on jatkossakin oltava Jyväskylän keskeinen tavoite.

Haluan olla tekemässä päätöksiä, jotka pitävät perheen niin halutessa pienimmät lapset lähellä kotiaan. Isommat koululaiset osaavat jo liikkua hieman kauemmaksikin ja reviiri voi laajentua jopa kansainvälisille kentille opiskelujen kautta.

Tulee tarkoin harkita, voidaanko perhepäivähoidolla tai yksityisellä hoidolla pienentää kaupungin investointipaineita päiväkotien osalta.

Toisen asteen koulutus – ja ne lukiot

Jyväskyläläisille on taattava monipuolinen ammatillinen koulutus sekä laadukas lukiokoulutus, ne ovat osa sivistyskaupungin vetovoimatekijöitä. Mielestäni Jyväskylän koulutuskuntayhtymän toiminta lukiokoulutuksen järjestäjänä ei ole vastannut niitä lupauksia, mitä kaupunginvaltuutetuille annettiin lukiokoulutusta kuntayhtymään siirrettäessä. Myös koko 2. asteen toimintaympäristö on muuttunut, eli kaikesta on turha syyttää vain kuntayhtymää.

On arvioitava, onko tulevaisuudessa perusteltua pitää yllä 2. asteen koulutuksen kuntayhtymää josta kaupunki omistaa 3/4. SOTE-uudistuksen yhteydessä purkaantuu jo kaksi suurta kuntayhtymää, eli sairaanhoitopiiri ja Keski-Suomen liitto. On perusteltua, että samassa yhteydessä arvioidaan myös Jyväskylän koulutuskuntayhtymän tulevaisuuden askelmerkit.

Ratkaisu asiassa voi olla, että Jyväskylä ottaa itselleen vastuun koko toisen asteen koulutuksesta henkilöstöineen. Tällöin myös lukiokoulutus palautuisi kaupungin päätösvaltaan ja toisen asteen koulutus säilyisi yhtenä kokonaisuutena. Samassa yhteydessä päällekkäisestä hallinnosta voidaan luopua, sillä kuntayhtymien omistajaohjaus on osoittautunut vaikeaksi.

Ammatillisen koulutuksen parissa koulutuskuntayhtymä on tehnyt erinomaista työtä jota ei saa vaarantaa. Pienessä maassa on voitava kouluttaa sekä ammattiin että vaativiin kansainvälisten kehitystoimien ja tutkimusten tarpeisiin.

En ole koskaan hyväksynyt lukioiden kehityskulkua nykyiseen tilanteeseen.

Olen ensimmäisessä vaiheessa valmis ohjaamaan lisää rahaa lukioiden opetukseen. Tällaisista arvovalinnoista politiikassa on kyse.

Korkeakoulut

Jyväskylän Ammattikorkeakoulun sekä Jyväskylän yliopiston merkitystä opetuksessa ja tutkimuksessa ei voi unohtaa. Mahdollinen tulevaisuuden tiivistyvä yhteistyö itsenäisten korkeakoulujen välillä on pidettävä mielessä, kun tehdään päätöksiä tilaratkaisuista. Ajatus mahdollisesta yhteiskampuksesta ja sen hyödyt on arvioitava pikaisesti.

Liikunta-, kulttuuri- ja nuorisopalvelut

Jyväskylä on ollut tunnettu liikuntakoulutuksesta ja -palveluistaan, perinteikkäästä koulutuksesta ja monipuolisesta kulttuurista. Päätöksenteossa on huolehdittava, että kulttuuria ja liikuntaa ei aseteta vastakkain. Molempia tarvitaan elämän suolana kuntalaisten arjen tarpeisiin. Kulttuurin, liikunnan ja nuorison osuus Jyväskylän talousarviossa on häviävän pieni. Silti ne ovat juuri niitä palveluita, joita vertaillaan asuinpaikkaa valittaessa ja mitkä tekevät Jyväskylästä houkuttelevan kotikaupungin. Ne jotka auttavat ihmisiä jaksamaan elämän eri tilanteissa.

Saamani arvokas kunniakirja työstä nuorten vaikuttamisen edistämisessä.
Juniorien harjoitusmaksut alle 18-vuotiailta tulee pitää jatkossakin maksuttomina tai mahdollisimman edullisina, ja vuorojen jaossa tulee noudattaa tasapuolisuutta eri lajien kesken.

Saamani arvokas kunniakirja työstä nuorten vaikuttamisen edistämisessä.

Kulttuurin valtionosuudet tulee ohjata täysimääräisesti kulttuuritoimijoille. Haluan, että konserttisalin suunnittelua jatketaan voimavarat ja kuntalaisten aktiivisuus huomioiden. Rakentamiseen lähivuosina tarvitaan myös kaupungin ulkopuolisia rahoittajia. Luova ala on tunnistettava osana elinkeinopolitiikkaa.

Nuorisovaltuusto on tehnyt Jyväskylässä hyvää työtä. Se on jatkossakin pidettävä suoraan kaupunginhallituksen alaisena toimintana. Nuorisovaltuuston ja kaupungin johdon tulee tavata vuosittain, samoin kuin opiskelijajärjestöjen ja kaupungin johdon.

4. Jyväskylästä #yrittäjyyspääkaupunki

Jyväskylän on oltava kaupunki, missä laadukkaita palveluita voidaan tuottaa tehokkaasti ja taloudellisesti. Tämä voi tarkoittaa omaa tuotantoa tai yksityisten yritysten avoimesti kilpailutettuja palveluita. Yksityisten tuottaessa palveluita vastuu säilyy edelleen järjestäjällä eli kunnalla. Monipuolisesti tuottamalla saadaan arvokasta vertailutietoa, joka kehittää koko palvelusektoria.

Lue lisää

Kilpailutukset tulee toteuttaa avoimesti sekä taloudellisesti sellaisina kokonaisuuksina, että myös paikallisilla toimijoilla on mahdollisuus osallistua kilpailutuksiin. Yrittäjille ja palvelujen käyttäjille on jatkossa järjestettävä teemoitettuja hankintainfoja (esim. sote-hankinnat, ruokahuolto, kaupunkirakenne, talonrakentaminen jne.). Palvelujen käyttäjien ja kaupungin tehtävänä on kaikissa tilanteissa laadun valvonta. Seurantaa tulee kohdistaa siihen, miten tarjouskilpailut voittaneet yritykset pystyvät lunastamaan antamansa laatulupaukset.

Jyväskylän merkitys alueen veturina on tunnustettava.

Tavoitteena on oltava #yrittäjyyspääkaupunki, joka yhdessä yrittäjien ja elinkeinoelämän edustajien kanssa määrittelee elinkeinopolitiikkamme tavoitteet.

Jykesin toiminnan päättyessä yhtiöön aiemmin ohjatut taloudelliset resurssit tulee suunnata elinkeinopolitiikkaan entistä enemmän yksityisiä markkinoita hyödyntäen.

Jyväskylän yrittäjäyhdistykset ovat myöntäneet minulle “Vuoden yrittäjyyden edistäjä 2015” palkinnon. Pidän tätä merkittävänä tunnustuksena yrittäjyyden eteen tehdystä työstä ja olen tästä kiitollinen.

Elinkeinopolitiikka on mitä suurimmassa määrin kaupungin kaavoitus- ja lupa-asioita sekä hankintatoimen ratkaisuja. Kaikkien etu on se, että lentoyhteydet Jyväskylästä maailmalle hoituvat jatkossakin.

Jyväskylä on kokeillut Suomen Yrittäjien esittämän palvelualoitteen käyttöönottoa ilman ongelmia. Palvelualoite on vakinaistettava, koska nykyinen kokeilu jatkuu vain valtuustokauden loppuun. Palvelusetelien käyttöä valinnanvapauden turvaamiseksi ja omien palveluiden täydentämiseksi tulee jatkaa, jotta sitä saadaan jatkossa laajennettua maakunnalliseen SOTE-toimintaan.

Yhteystiedot

Jaakko Selin - puheenvuoro kaupunginvaltuustossa

Jaakko Selin

 

0400 778 779
jaakko@selin.info

 

Twitter: @JaakkoSelin
https://twitter.com/jaakkoselin

Sidonnaisuudet

Alla lueteltuna sidonnaisuuteni, jotka on aiemmin julkaistu Jyväskylän kaupungin verkkosivuilla.

Listassa ei ole Jyväskylän kaupungin luottamustehtäviä, vaan niiden ulkopuoliset (esim. kuntayhtymät) ja yritysten tehtävät joilla voi olla merkitystä luottamustehtävien hoidossa.

Valokuvia mediakäyttöön
Jaakko Selin - puheenvuoro kaupunginvaltuustossa